Oiva

Oiva

Headsted Oy
Apr 8, 2016
  • 273.5 MB

    Tamanho do arquivo

  • Android 3.1+

    Android OS

Sobre este Oiva

Gestão do stress, humor e alegria de vida que promove o programa de treinamento.

Oivan avulla voit lievittää stressiä, parantaa mielialaasi ja saada lisäintoa elämääsi. Oivan harjoitukset auttavat keskittymään, olemaan tietoisesti läsnä, käsittelemään ikäviä ajatuksia ja tunnistamaan itselle tärkeitä asioita.

Oivan ovat kehittäneet VTT:n ja Jyväskylän yliopiston tutkijat "Mielen ja kehon eliksiirit" -tutkimusohjelmassa. Oivan harjoitukset perustuvat hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiin ja soveltuvat esimerkiksi stressin, alakulon, ahdistusoireiden tai uniongelmien lievittämiseen tai liikunta- ja syömistottumusten muuttamiseen.

Oiva sisältää neljä harjoituskokonaisuutta, joilla opitaan tietoista läsnäoloa, ajatusten ja tunteiden käsittelyä, omien arvojen tunnistamista sekä kehon hyvinvointiin ja rentoutumiseen liittyviä taitoja. 46 harjoituksesta suurin osa kestää vain 2–3 minuuttia ja niitä on siis helppo tehdä myös arjen kiireissä. Oiva ohjaa harjoitusten tekemiseen tietyssä järjestyksessä, josta voit kuitenkin poiketa mielesi mukaan.

Oiva tallentaa anonyymiä tietoa sovelluksen käytöstä eli siitä, missä osioissa olet käynyt ja mitä harjoituksia tehnyt. Oletuksena tätä tietoa lähetetään säännöllisin väliajoin VTT:n hallinnoimalle suojatulle palvelimelle Oivan jatkokehitystä ja tutkimusta varten. Voit halutessasi koska tahansa kytkeä tiedonkeruun pois päältä.

Sovellus on varsin suuri lukuisien äänitteiden ja videoiden takia, joten lataamiseen kannattaa käyttää langatonta verkkoyhteyttä.

Palautetta Oivasta otamme mielellämme vastaan osoitteeseen [email protected].

Mostrar mais

Novidades em 1.1.6 mais recente

Last updated on Apr 8, 2016
Minor bug fixes and improvements. Install or update to the newest version to check it out!
Mostrar mais

Vídeos e capturas de tela

  • Oiva Cartaz
  • Oiva imagem de tela 1
  • Oiva imagem de tela 2
  • Oiva imagem de tela 3
  • Oiva imagem de tela 4
  • Oiva imagem de tela 5

Informações sobre Oiva APK

Última Versão
1.1.6
Android OS
Android 3.1+
Tamanho do arquivo
273.5 MB
Desenvolvedor
Headsted Oy
Downloads seguros e rápidos de APK no APKPure
O APKPure usa verificação de assinatura para garantir downloads de APK Oiva sem vírus para você.

Versões Antigas de Oiva

Oiva 1.1.6

273.5 MBApr 8, 2016
Baixar
APKPure ícone

Baixar de Forma Rápida e Segura via APKPure App

Um clique para instalar arquivos XAPK/APK no Android!

Baixar APKPure
thank icon
We use cookies and other technologies on this website to enhance your user experience.
By clicking any link on this page you are giving your consent to our Privacy Policy and Cookies Policy.
Learn More about Policies