Giới thiệu về Lahjoita puhetta
Quyên góp phát triển nhận dạng giọng nói và nghiên cứu ngôn ngữ!
Yleishyödyllinen Lahjoita puhetta -hanke kerää puhenäytteitä tekoälyn kehittämisen ja tutkimuksen sekä kielentutkimuksen tarpeisiin. Lahjoitukset auttavat kehittämään esimerkiksi puheentunnistusta, joka ymmärtää kaikenlaista suomea — murteineen, taukoineen ja takelteluineen. Näin pystymme käyttämään tulevaisuuden puheohjattuja laitteita ja palveluja myös suomen kielellä. Hyvin toimiva puheohjaus on erityisen tärkeää hoitotyössä, kuten vanhustenhuollossa.
Lahjoita puhetta suomenkielisen puheentunnistamisen kehittämistä ja kielentutkimusta varten! Kerro ajankohtaisista asioista, muistele tai ajattele ääneen, ja anna tämän mobiilisovelluksen tallentaa puheesi yhteiseen puhepankkiin. Valitse haluamasi teema, ja anna juontajien, kuvien ja videoiden kuljettaa sinua puhetilanteesta toiseen. Kutsu myös kavereita mukaan lahjoittamaan!
Puheen lahjoittaminen ja henkilötietojen ilmoittaminen Lahjoita puhetta -kampanjassa on täysin vapaaehtoista. Hankkeen takana ovat muun muassa Yle, Helsingin yliopisto sekä Valtion kehitysyhtiö Vake. Lahjoituksesi päätyy Helsingin yliopiston hallintaan ja voidaan Kielipankin kautta välittää edelleen suomalaisille ja kansainvälisille tutkijoille sekä yrityksille. Lahjoittajia ei pyritä tunnistamaan, mutta vältä kuitenkin nimien ja arkaluontoisten asioiden mainitsemista.
What's new in the latest 2021.1
Thông tin APK Lahjoita puhetta
Phiên bản cũ của Lahjoita puhetta
Lahjoita puhetta 2021.1
Lahjoita puhetta 2020.4
Lahjoita puhetta 2020.3
Tải xuống siêu nhanh và an toàn thông qua Ứng dụng APKPure
Một cú nhấp chuột để cài đặt các tệp XAPK/APK trên Android!