Pikkulin Syntymäpäivä -kirja

Pikkulin Syntymäpäivä -kirja

Pikkuli Group
Dec 13, 2019
  • 4.2

    Android OS

About Pikkulin Syntymäpäivä -kirja

Pikkulin syntymäpäivä on ihan oikea kirja sovellusmuodossa!

Pikkulin syntymäpäivä on ihan oikea kirja sovellusmuodossa! Et tarvitse erillistä e-kirjan lukuohjelmaa, kirja aukeaa suoraan sovelluksena. Kirjan tekstejä napauttamalla kuulet kunkin tekstin ääneen luettuna.

Pikkulin syntymäpäivä -kirja pohjaa samannimiseen televisiosarjan jaksoon. Jännittävä tarina kertoo siitä, miten Pikkulilla on vielä hiukan opittavaa. Mutta tietäähän sen, että syntymäpäivä on jännä juttu, sitä odottaa joka vuosi melkein yhtä paljon kuin joulua. Ihan vatsan pohjaa kutittaa, kun miettii, ketkä pääsevät juhlimaan ja mitä kaikkea mukavaa voisi saada lahjaksi tai mitä jännää silloin leikitään! Tällä kertaa Pikkulin syntymäpäivän odotus paisuu totta tosiaan liian suureksi. Lopulta Pikkuli oppii, miten juhlia voi järjestää niin, että kaikilla on hyvä mieli.

Hyvää syntymäpäivää, Pikkuli!

Sovellus on mukailtu Kustannus-Mäkelä Oy:n julkaisemasta kirjasta Pikkulin syntymäpäivä (2017).

مزید دکھائیں

What's new in the latest 1.60

Last updated on Dec 13, 2019
Minor bug fixes and improvements. Install or update to the newest version to check it out!
مزید دکھائیں

ویڈیوز اور اسکرین شاٹس

  • Pikkulin Syntymäpäivä -kirja پوسٹر
  • Pikkulin Syntymäpäivä -kirja اسکرین شاٹ 1
  • Pikkulin Syntymäpäivä -kirja اسکرین شاٹ 2
  • Pikkulin Syntymäpäivä -kirja اسکرین شاٹ 3
APKPure آئیکن

APKPure ایپکےذریعےانتہائی تیزاورمحفوظڈاؤنلوڈنگ

Android پر XAPK/APK فائلیںانسٹالکرنےکےلیےایککلککریں!

ڈاؤن لوڈ کریں APKPure
thank icon
ہم آپ کے صارف کے تجربے کو بہتر بنانے کے لیے اس ویب سائٹ پر کوکیز اور دیگر ٹیکنالوجیز کا استعمال کرتے ہیں۔
اس صفحے پر کسی بھی لنک پر کلک کرکے آپ ہماری رازداری کی پالیسی اور کوکیز پالیسی پر متفق ہو رہے ہیں۔
مزید جانیں