Pikkulin Syntymäpäivä -kirja
4.2
Android OS
关于Pikkulin Syntymäpäivä -kirja
小男孩的生日是一本应用格式的书!
Pikkulin syntymäpäivä on ihan oikea kirja sovellusmuodossa! Et tarvitse erillistä e-kirjan lukuohjelmaa, kirja aukeaa suoraan sovelluksena. Kirjan tekstejä napauttamalla kuulet kunkin tekstin ääneen luettuna.
Pikkulin syntymäpäivä -kirja pohjaa samannimiseen televisiosarjan jaksoon. Jännittävä tarina kertoo siitä, miten Pikkulilla on vielä hiukan opittavaa. Mutta tietäähän sen, että syntymäpäivä on jännä juttu, sitä odottaa joka vuosi melkein yhtä paljon kuin joulua. Ihan vatsan pohjaa kutittaa, kun miettii, ketkä pääsevät juhlimaan ja mitä kaikkea mukavaa voisi saada lahjaksi tai mitä jännää silloin leikitään! Tällä kertaa Pikkulin syntymäpäivän odotus paisuu totta tosiaan liian suureksi. Lopulta Pikkuli oppii, miten juhlia voi järjestää niin, että kaikilla on hyvä mieli.
Hyvää syntymäpäivää, Pikkuli!
Sovellus on mukailtu Kustannus-Mäkelä Oy:n julkaisemasta kirjasta Pikkulin syntymäpäivä (2017).
最新版本1.60的更新日志
Pikkulin Syntymäpäivä -kirja APK信息
在APKPure上极速安全下载应用
一键安装安卓XAPK/APK文件!